Resurssitehokkuus
Meitä ohjaa luonnonvarojen entistä tehokkaampi käyttö, johon myös tuotantolaitostemme toiminta perustuu.
Kun tuotamme enemmän arvoa vähemmillä luonnonvaroilla, kunnioitamme luonnonvarojen rajallisuutta, minimoimme jätteen määrän ja pienennämme samalla järjestelmällisesti kustannuksiamme.
Energia
Energiatehokkuus parani 5 % kolmen viime vuoden aikana
Energiatehokkuutemme on parantunut tuotantolaitteistojen ja -prosessien muutosten myötä. Olemme lisänneet uusia lean-prosessilaitteita, kuten robotteja muotista irrotukseen ja kuljetinjärjestelmiä, jotka lisäävät tuottavuutta ja parantavat energiatehokkuutta. Laitosten parannukset ja valaistusjärjestelmien päivittäminen ovat myös parantaneet energiankäytön ja toimipisteiden tehokkuutta.
Pyrimme vähentämään kasvihuonepäästöjä tehostamalla tuotantolaitosten toimintoja ja käyttämällä uusiutuvaa energiaa. San Diegossa sijaitsevaan pääkonttoriimme ja Sydneyn toimipisteeseemme on asennettu aurinkosähköjärjestelmät, jotka tuottavat 200 MWh sähköä vuodessa.
Vesi
Vähemmän jätevettä viikon jokaisena päivänä
Vaikka emme voi välttää veden käyttöä tuotantoprosesseissamme, voimme etsiä tapoja estää vesivarojen tuhlaamista laitoksissamme ja toimistotiloissamme. Keskitymme erityisesti käyttämään vesitehokkuutta parantavia laiteita, kuten vettä säästäviä hanasuuttimia ja wc-istuimia sekä tunnistustekniikalla varustettuja hanoja wc-tiloissa.
Sydneyn toimipisteen 12 hehtaarin maa-alueella keräämme kaiken sadeveden katoilta ja kovilta pinnoilta alueella oleviin lampiin. Sadevesien tilaa valvovat laitteet ja biosuodattimet ylläpitävät lampien vedenlaatua, jotta ne voivat toimia paikallisen kasviston ja eläimistön elinympäristönä sekä kampuksen kasviston kastelulähteenä.
Paperi
Paperinkulutus työntekijää kohti laski yli 40 % vuodesta 2018
Digitaalisuus ei ainoastaan sujuvoita monia prosessejamme, se myös auttaa meitä vähentämään merkittävästi paperinkulutusta.
Muita yleisiä paperinkulutusta vähentäviä aloitteita ovat keskitetyn tulostusjärjestelmän ja sähköisten välineiden käyttö sisäisessä viestinnässä. Päätoimipaikoissamme on myös päivitetty tulostimia uusiin energiatehokkaimpiin pyyhkäisytoiminnolla varustettuihin tulostimiin tarpeettoman tulostamisen minimoimiseksi.
Jäte
Kierrätämme 70 % toiminnastamme syntyvästä jätteestä.
Tavoitteenamme on olla mahdollisimman tehokkaita ja ottaa irti kaikki mahdollinen käyttämistämme raaka-aineista, löytää tapoja käyttää uudelleen tai kierrättää kaikki tuottamamme jäte, tai etsiä taho, joka pystyy sen tekemään.
Kaikissa tuotantolaitoksissamme ja toimistoissamme erotellaan kierrätettävä jäte hyödynnettäväksi. Olemme saavuttaneet 70 prosentin kierrätysasteen ja etsimme jatkuvasti uusia tapoja suunnata jätevirrat pois kaatopaikoilta mahdollisimman tehokkaasti. Jatkuvasti käytössä olevia toimia ovat:
- Tuotesuunnittelun tehostaminen vähentämällä tuotantoprosessissa syntyvän jätteen ja pakkausjätteen määrää.
- Käyttämällä ja edistämällä erottelua jätteen syntypaikalla tuotantolaitoksissa ja toimistoissa.
- Sydneyn tuotantolaitoksessa lähetetään polttoaineeksi muunnettavaksi kuiva jäte, jota ei voida käyttää uudelleen tai kierrättää.
Jatka tarkastelua
ESG:n merkitys ResMedille
Uskomme, että pyyteetön tavoitteemme auttaa ihmisiä nukkumaan paremmin, hengittämään paremmin ja elämään laadukkaampaa elämää on avain yrityksemme kasvuun, jotta voimme palvella satoja miljoonia ihmisiä, jotka tarvitsevat apuamme.
Tuotesuunnittelu
Asetamme jokaiselle tuotejulkistukselle kolmeen tasoon jakautuvan tavoitteen.
Ympäristöjärjestelmä
ResMedin kokonaisvaltaisella ympäristöjärjestelmällä on ISO 14001:2015 -sertifiointi.